Sovinto rikosasiassa

Päämies otti yhteyttä  haasteen saatuaan. Syytteen mukaan oli joutunut saman illan aikana yhdessä tilanteessa sekä pahoinpidellyksi että pahoinpitelyn uhriksi ja erikseen toisessa tilanteessa toisella puolella kaupunkia samana iltana niin ikään sekä pahoinpidellyksi että pahoinpitelyn uhriksi.

Eli päämies oli kahdessa eri jutussa sekä rikoksesta epäilty että asianomistaja eli uhri. Pääkäsittelypäivä oli määrätty heinäkuulle.

Otin asiassa ensimmäiseksi yhteyden syyttäjään, ja tiedustelisin voitaisiinko syytteet peruuttaa, JOS asianosaiset pääsisivät asiassa sopimukseen. Syyttäjä harkitsi asiaa, ja ilmoitti, että voitaisiin. Tämän jälkeen otin kaikkiin osapuoliin yhteyttä, ja päädyttiin siihen, että kenelläkään ei ole mitään rangaistus- tai korvausvaatimuksia toinen toistaan kohtaan. Laadin sovintosopimukset ja ne allekirjoitettiin. Tämä jälkeen syyttäjä ilmoitti, että hän on peruuttanut syytteet.

Lopputulos oli, että istunto peruuntui kokonaan, ja kaikki välttyivät oikeudenkäynniltä ja varsin todennäköisesti myös rangaistusseuraamuksilta, rikosuhrimaksuilta ja oikeudenkäyntikuluilta. Oikeudenkäyntejä voi siis joissain tapauksissa hoitaa näinkin. Vastaavia tapauksia minulla on ollut vuoden mittaan useita.

Picture of Lakimies Pasi Mäkinen

Lakimies Pasi Mäkinen

Olen asianajajatutkinnon suorittanut Suomen lakimiesliiton jäsen ja koulutukseltani oikeustieteen maisteri. Lisäksi olen oikeudenkäyntiavustajalautakunnan hyväksymä luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja eli lupalakimies. Olen kelpoinen edustamaan Sinua missä tahansa tuomioistuimessa. Minulla on pitkäaikainen kokemus oikeudellisten ongelmien hoidosta.
Tarvitseko apua? Maksuton alkuselvitys!