Kaukomyynnin arvonlisäverotus

Verohallinto päätti suorittaa virolaiseen ja Virossa vakituisesti asuvaan yksityishenkilöön kohdistuvan verotarkastuksen. Kyseessä oli oletettu koirankasvattaja, myyjä ja maahantuoja. Verohallinnon mukaan yksityishenkilö toi koiria liiketoiminnan muodossa vuosina 2019-2020 Suomeen lähes 300kpl. Verohallinto merkitsi koirien tuoja viranomaisaloitteisesti arvonlisäverovelvollisten rekisteriin, loi tälle keinotekoisen Y-tunnuksen ja aikoi tehdä noin 30 000 euron maksuunpanopäätöksen. Virolaismies otti yhteyttä minuun, ja käytiin asiaa verotarkastajien kanssa läpi. Annoimme asiassa vastineen, jossa osoitettiin, ettei oletettu koirakauppias ollutkaan koirakauppias vaan ainoastaan kuljetussuoritteita tarjonnut yksityishenkilö. Verohallinto muutti verotusesitystään vastineemme johdosta alentamalla sen noin 8000 euroon. Tämän 8000 euron osalta toimitettiin oikaisuvaatimus verohallintoon, ja vaatimuksena on verotuksen poistaminen kokonaan. Mielenkiinnolla odotan miten asia päättyy.

Picture of Lakimies Pasi Mäkinen

Lakimies Pasi Mäkinen

Olen asianajajatutkinnon suorittanut Suomen lakimiesliiton jäsen ja koulutukseltani oikeustieteen maisteri. Lisäksi olen oikeudenkäyntiavustajalautakunnan hyväksymä luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja eli lupalakimies. Olen kelpoinen edustamaan Sinua missä tahansa tuomioistuimessa. Minulla on pitkäaikainen kokemus oikeudellisten ongelmien hoidosta.
Tarvitseko apua? Maksuton alkuselvitys!