Nuori maalari oli ollut työssä vain pari kuukautta. Työnantajayritys oli pieni osakeyhtiö, jossa omistajakin osallistuu työhön. Työsopimuksessa oli sovittu koeajasta, joka ei ollut päättynyt. Erään viikonlopun jälkeen työnantaja lopetti vastaamasta työntekijän puheluihin, kun työntekijä olisi halunnut tiedustella minne hän menee työhön seuraavaksi viikonlopun jälkeen. Tilanne jatkui tällaisena parisen kuukautta kunnes työntekijä kääntyi puoleeni. Hoidin asian oikeusapujuttuna eli asiakkaalle kokonaan maksutta.

Toimitin käräjäoikeuteen kanteen, jossa ilmoitin työntekijän purkavan työsuhteen haasteen tiedoksiannolla ja vaativan työnantajalta maksamatonta palkkaa sekä muita työsopimuslain ja työehtosopimuksen mukaisia palkanlisiä ajalta, jona työnantaja ei ollut ollut tavoitettavissa eikä ollut osoittanut työtä.

Työnantajaa edustanut asianajaja vastasi kanteeseen, vastusti sitä ja ilmoitti, että työnantaja oli antanut työntekijälle varoituksen ja että itse asiassa työantaja oli toimittanut työntekijän kuulemisen ja suorittanut ns. koeaikapurun (eli purkanut työsuhteen koeajalla) ja ettei työntekijällä näin ollen voi olla mitään työsuhteesta johtuvia saatavia.

Asiassa pyrittiin sovintoon, mutta kun se ei onnistunut, asiassa suoritettiin suullinen valmisteluistunto ja tästä erillinen pääkäsittely ja lopulta tuomioistuin joutui ratkaisemaan kanteen. Todistelua esitettiin puolin ja toisin. Lopputulos oli se, että tuomioistuin hyväksyi kanteen ja velvoitti työantajan maksamaan työntekijälle kaikki kertyneet palkkasaatavat lisineen ja korkoineen sekä lisäksi työsopimuslain 12 luvun 2 §:n mukaista hyvityksen korkoineen sekä velvoitti lisäksi työnantajan maksamaan valtiolle valtion varoista maksetun palkkioni. Näiden päälle työnantaja joutui maksamaan omat oikeudenkäyntikulunsa, noin 11.000,00 euroa.

Kaiken kaikkiaan laiton työsuhteen päättäminen tuli maksamaan työnantajalle noin 25.000,00 euroa. Johtopäätös: työntekijän koeaikapurku ei mennyt ihan putkeen.