Syyteneuvottelu otettiin Suomessa käyttöön vuoden 2015 alusta. Päämies sai syytteen törkeästä veropetoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta sekä vaatimuksen liiketoimintakieltoon määräämiseksi. Päädyttiin tunnustelemaan syyteneuvottelun mahdollisuutta. Syyteneuvottelun tuloksena edelleen yritystoimintaa harjoittava henkilö sai sovituksi, että jos suostumme ratkaisemaan asian syyteneuvottelussa, syyttäjä luopuu vaatimasta liiketoimintakieltoa ja rangaistusvaatimusta alennetaan noin kolmannes. Myös käsittelyn kesto lyhenee merkittävästi, kun tunnustamisoikeudenkäynti kestää noin tunnin verran. Eli ei pidä jäädä löysään hirteen pariksi vuodeksi. Punnittiin asiaan liittyvät hyödyt ja haitat ja päädyttiin siihen, että tässä tapauksessa syyteneuvottelu oli järkevin ratkaisu. Perheen yritystoiminta ja toimeentulo sai jatkua ja asia saatiin nopeasti päätökseen.