Vastaajat (2) olivat ottaneet varkaan kiinni. Varasta oli kiinnioton yhteydessä ”koulutettu” pesäpallomailalla. Lopputulos oli, että mailaa käyttäneet vietiin poliisilaitokselle ja varas sairaalaan. Mailaa käyttäneet ja varkaan kiinniottaneet saivat syytteen törkeästä pahoinpitelystä. Varkaaksi todettu vaati tuntuvia korvauksia kivusta, särystä ja kosmeettisesta haitasta. Syyttäjä vaati tekijöille puolentoista vuoden vankeusrangaistusta. Syytteen mukaan vastaajat olivat yhdessä ja yksissä tuumin aiheuttaneet varkaalle lukuisia vammoja lyömällä häntä pesäpallomailalla mm. päähän, vartaloon ja jalkoihin.

Edustin toista  näistä varkaan kiinniottaneista eli törkeästä pahoinpitelystä epäiltyä. Käräjäoikeus päätyi edustamani vastaajan osalta siihen, että hän oli syyllistynyt kiinniottotilanteessa vain sakolla rangaistavaan perusmuotoiseen pahoinpitelyyn ja että hänen viakseen luettava menettely oli kokonaisuudessaan niin vähäistä, että pahoinpitelyn perusteella maksettavat korvaukset olivat hänen osaltaan yhteensä vain muutama sata euroa.

Johtopäätös: avustajan käyttö kannattaa.