Päämiehelle oli myönnetty aiemmin yksityishenkilön velkajärjestely. Hän oli ylivelkaantunut uudelleen, ja nyt mukana oli myös rikosperusteista velkaa useampi kymmenen tuhatta euroa. Päämiehelle myönnettiin oikeusavustaja ilman omavastuuosuutta (asiallisesti maksuton oikeudenkäynti). Lopputulos: allekirjoittaeen avustamana velkajärjestely myönnettiin hakijalle toistamiseen suoraan käräjäoikeuden päätöksellä. Tarkemmat yksityiskohdat allekirjoittaneelta

Ammatikseen autoileva päämies sai kolme liikennesakkoa vuoden aikana, minkä johdosta hänet kutsuttiin poliisilaitokselle ajokorttikäsittelyyn. Hänelle varattiin mahdollisuus toimittaa ajokorttikäsittelyyn kirjallinen lausuma ja sellainen lausuma myös annettiin. Säännnönmukainen seuraamus näissä tapauksissa on vähintään neljän viikon pituinen ajokielto. Tämän on moni karvaasti kokenut. Tässä tapauksessa ja allekirjoittaneen avustamana päämiehen ajo-oikeutta ei kuitenkaan peruutettu ollenkaan, vaan sen sijaan annettiin varoitus.